Pitkä ura mentorina
Christian van Niftrik - kokenut yritysmentori
“Kokemus syntyy vain kokemalla” on NestorPartnersin jäsenten slogan ja tuotemerkki. Näin on myös mentoroinnissa. Christian van Niftrik on kohta 15 vuotta toiminut aktiivisena mentorina. Hänellä on ollut ilo jakaa kokemustaan, verkostoaan ja osaamistaan vuosien kuluessa viiden eri yrityksen ja 11 eri aktorin kanssa. Yritysten ja aktorien kehityskaaret ovat olleet mielenkiintoisia kaikille osapuolille. Yksi yrityksistä myytiin ulkomaille ja hän jäi siitä silloin pois. Toisessa yrityksessä mentori/aktori suhde kehittyi siten, että yrityksen omistaja kutsui Christianin yrityksen hallitukseen. Kolmas aktori luopui yrittäjän/aktorin roolistaan ja yhteistyö päättyi siihen.
Neljäs yrityksen/aktorin työskentely kehittyi niin mainiosti, että yritys tänään on maakuntansa top ten yrityksiä. Tällä hetkellä Christian toimii hyvässä yhteistyössä kahden yrityksen ja neljän aktorin kanssa. Huomisen strategiat ja kasvuteemojen jalostus ovat keskustelujen fokuksessa. Haasteita siis riittää.
Christian toimii aktiivisesti NestorPartnersin mentorointitoiminnassa. Hänelle on tuottanut suurta mielihyvää voidessaan, samalla kuin jakaa osaamistaan ja kokemustaan, itsekin oppia joka päivä uusia asioita ja havainnoida erilaisia ilmiöitä yritysmaailmasta sekä osallistua yksittäisen aktorin kasvuun yrittäjänä ja johtajana.
Tämä on ollut ja on edelleen mahtava kokemus ja palkinto Christian van Niftrikille henkilökohtaisella tasolla ja siitä hän haluaa esittää aktoreilleen parhaimmat kiitokset.
Tee sinäkin arvokasta työtä, täytä yhteystietolomake ja ryhdy mentoroimaan huomisen menestysyrittäjiä!