Uutta vinkkeliä Tallinnasta
7.6.2011
Mentorin ei tarvitse olla samoilta kyliltä kuin hänen aktorinsa. Mentorin ei tarvitse itse asiassa olla samasta maasta, tai ääripäässä edes samankielinen. Kielitaito, nykytekniikka ja vanha kunnon matkailu avaavat uusia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen.
Mentorin perimmäinen tehtävä on antaa ulkopuolisen mielipide ja tuki yrittäjän arkeen. Yrittäjä voi kuitenkin avartaa näkemystään myös itse, pitämällä silmät ja korvat auki maailmalla liikkuessaan ja muiden ihmisten kanssa tekemisissä ollessaan.
Menestyvät yrittäjät ovat avoimia vaikutuksille, ohjeille ja vinkeille muilta. Suo, Jussi ja Kuokka –asenne, jossa puuhataan yksin, apua tarvitsematta, alkaa olla auttamatta menneen talven lumia. Rajojen aukeaminen ja nopea tekninen kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa kenenkään ei ole enää järkevää osata kaikkea. Tämä taas johtaa luontaiseen yhteistyöhön – jopa yli rajojen.
Tässä hengessä yritysmentorointi.fi, yhteistyössä BBG ry:n ja Koillis-Helsingin Yrittäjien kanssa, järjestää tutustumismatkan Tallinnaan 17.6. perjantaina. Tule mukaan tutustumaan siihen miten etelän pikkuveli ottaa yritykset vastaan ja mitä palveluita siellä on tarjolla. Samalla tutustut paikallisiin suomalaisiin yrittäjiin rentojen grillijuhlien merkeissä.
Lisätiedot BBG:n sivuilla olevassa esitteessä, klikkaa tästä:
Lähde mukaan kasvattamaan osaamistasi, näkemystäsi ja kontaktejasi!